sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Virallisesti päiväkuivia

...eikä enää vain sisäsiistejä =D Näin uskaltaa jo sanoa, monta päivää mennyt jo hienosti ilman vaippaa, varahousut messissä kaiken varalta ;D Eli vaippa vain nukkuessa! Ja usein heti herättyään Nooa hiippailee vessaan, riisuu vaipan ja käy pissalla (ja kakalla) ja äiti herää vasta kun tulee ilmoittamaan asiasta ;) Ja viime yönä kävi jopa keskellä yötä kakalla ja ehkäpä myös pissalla, siitä vain kun ei jää todisteita, kun reipas poika kaataa tekeleensä potasta itse pönttöön :) Kakka viirut taas jää usein pottaan, anteeksi yksityiskohtainen selitys.. Ylhäällä Nooa siis käy potalla, alhaalla pöntöllä.

...sunnuntai, väsyttää ihan hirmusti, tuli herättyä ihan liian kesken syvän unen. Tää logi on kyllä nyt selkeesti myös sijaiskärsijä tästä mun töihin lähdöstä, ei siellä töissä siis viiti kirjotella, kun en siellä yhtään ylimääräistä aikaa halua olla ja sitten taas kotona haluu olla vain lasten kanssa ja tehdä näitä kesähommia, kun hyvät ilmatkin on. Eipä siis aikaa tälle kirjoittelulle.

Torstaina tein iltasella 3,5 tuntia töitä, eli myöhään nukkumaan, perjantaina heräsin jo 7 ja jatkoi tossa koneella, jossain vaiheessa siirryin työpaikalle mutta siirryin viikonlopun viettoon jo klo 10 ;) Eli silloin siis ehdinkin vihdoin istuttamaan loput taimeni!! Paitsi paprikat, hui, mitenköhän ne voi, oon ihan unohtanut ne ;D Mutta maissit ja kesäkurpitsat siis on nyt valmiissa kasvimaassa! Kukkakaalin taimet menetin kaikki, snif, mutta ostin uusia siemeniä ja laitoin ne suoraan tuonne ulos, saa nähdä mitä tulee. Myös jotain esikasvatettuja mausteita laitoin ulos, mutta oreganotkin olin menettänyt, se siemenpussi oli kaatunut niitten päälle, joten olivat kuolleet, ups ;D Siemeninä lykkäsin tuonne porkkanaa, pinaattia, salaattia, sipulia jne, en muistakkaan enää ;D
Tomaatitkin voi vihdoin ihan ok ;) Eli kahteen kertaan oon sieltä poistanu kuolleet ja istuttanu uusia tilalle, siis niistä kahdesta sadasta, jotka tulikin tarpeeseen ;) Nyt siis jo osaa paremmin hoitaa niitä ja pikaisella vilkaisulla muoviastioista oon menettänyt enää yhden ja senkin sen takia, että oli katkennut :) Nyt myös monessa kasvaa uusia oikeita lehtiä, joten jee jee, josko se tästä.
Naapurin täti olikin siinä istutuspuuhissani ollessani ystävällisellä päällä ja tuli ihastelemaan kasvimaata (en kyllä tiedä mitä ihasteltavaa siinä vielä oli, reunapuut?) ja selitti sitten kokeilleensa itse joskus ruukkutomaatteja, vai amppeli vai mitä olikaan, mutta ne oli kuollu. Mutta pääteltiin, että mun masterplan, tuo terassin edessä oleva maa, vois ollakkin oikein loistopaikka, nähtäväksi jää.

Miila konttas viime viikolla portaat yläkertaan, huh.. Se on ihan villi tyty, vaunuissakaan ei malta oikein istua, yrittää kiivetä seisomaan selkänojaa vasten, ei Nooa vaan ikinä ;) Rakkaat lapsukaiset on kyllä niin rakkaita toisilleen, mutta nyt myös pahimmat kisailijat ;) Ihania siis, kun pussaavat oikein piiiiiitkään ja Nooa ihan onnessaan aina kun Miila herää ja Miila Nooaa aina ihastelee ja perässä menee, mutta sitten nää taistelut.. Nooa vie Miilalta lelut pois, jos käskee niin antaa jotain tilalle, Miila suuttuu jos ei saa Nooan kädestä viedä tavaraa, Miila raapii Nooaa tai nappaa vaatteista kiinni ja Nooa suuttuu ;) Kerran Umma antoi Nooalle lapion ja kappas kun meidän piti käydä kohta Miilalle ostamassa kaupungilla ollessamme oma lapio kun mikään muu ei kelvannut eikä Nooa tietenkään omastaan halunnut luopua ;) Eli tahtoa löytyy jo erittäin paljon neidistä! (Nooa sanoi just "mennään Anton luo!!" :))

Voih, pitäisköhän sitä taas tehdä jotain muutakin. Kahden häävalokuvat odottaa käsittelyä, toiset lupasin alkuviikox joten pitäis kai niitä alkaa vääntää ahkerammin. Toiset kuvasin vasta eilen joten niillä on jussiin asti aikaa, kun pari tulee vasta silloin matkalta takaisin. Oli muuten hauskat häät, miten niillä onkaan eroa, kuvaajana ollessa vielä korostetusti, eilen meni aika kuin siivillä ja oli ihana pari, joten kuvatkin varmasti hyviä ;).. Mutta siis, adios amigos!

4 kommenttia:

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moikka!

Vihdoinkin täällä päivitellään >:) Vaan olipas sitä iloisempi yllätys. Ja ymmärtäähän odottelun, kun tosiaan siellä töissä käyt (ja meitsi paraskin puhumaan siitä että odoteltu on).

Kateudesta vihreänä luen Nooan pottasankaritarinaa. Meillä mättää vielä kaikki ja etenkin asenne. Ne kakat yleensä tulee pottaan, mutta kuten huomasitte, näköjään myös pitkin pihaa :P Ja nyt vaikka minne, koska miekkonen näyttää sairastuneen vatsatautiin :( ripuloi ja yrjöää: tänään alkoi räjähdysripulilla, luulin syöneen jotain hassua mut sitten alkoikin laatata, kun oltiin vaarin synttäripöydässä. Eli harmi kyllä ollaan karanteenissa, just kun Nooa niin ihanasti kaipaa Anton luo! :'(

Mulla on yrttien kasvatukseen (lähes) pettämätön vinkki: ostaa valmiin ruukkuyrtin Prismasta ja istuttaa ruukkuun tai maahan ja sitten kehuu ammattimaisia viljelystaitojaan :P Noin olen kunnon yrttimaat tai -ruukut saanut. Timjami ei viime vuonna tykännyt juurtua, vaikka kaksi kertaa kokeilin, toissa vuonna onnistui timjamikin.

No palaillaan taasen!

junglehouse mom kirjoitti...

Toivottavasti ei tuotu sitä pöpöä.. En kyllä usko, kun ei täällä kukaan muu oireillut kun tuo äijä ja sekin sen pari minuuttia ;D Toivottavasti menee pian ohi! Ja hyvä paikka aloittaa, kakkupöytä!

Nooa kertoi tänään Ummalle Anton kanssa uiskentelemista, johon Umma, että "juu'u, kerroit eilenkin" ;D Ja sen jälkeen taas, "mennään Antolle nyt!"

Mutta pissa! Heti kun hehkutin kävi niin, kuin ei kuukausiin oo käynyt, en edes muista niin pitkälle, eli ilman housuja ollessaan ruokapöydässä pissas siihen! Edellisen kerran oli siis käynyt pissalla tunteja aikasemmin ja siihen tulikin iso tulva, eli tais mennä hätä vähän liian pitkälle..

Täytyy varmaan ottaa yrtit kokeiluun =D

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Eipä luulis teiltä tulleen pöpön, kun kerran sen verran väliä parin minuutin yrjön ja tapaamisemme välillä. Vaan oli mistä oli, noitahan nyt tulee ja menee. Tai parempi että menee nopeasti... ei ole poika yrjönnyt tänään, vaikka toisesta päästä tuleekin. :)

Heh, pääsinpäs neuvomaan yrttien kanssa! :D Jatketaan: noita ruukkuyrttejä voi hyvin jakaa, jolloin satokin runsastuu. Kunhan ei ihan liikaa innostu, etteivät juuret kärsi.

Ai se oli se uinti elämys! Saithan muuten kuvat, vai oliko puhettakin? Nimim. Lahopää

junglehouse mom kirjoitti...

Sain!