Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi.
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
| Ekstrovertti | ------------*-------- | Introvertti |
| Käytännöllinen | ------------*-------- | Intuitiivinen |
| Ajattelija | ------------*-------- | Tuntija |
| Impulsiivinen | *-------------------- | Harkitsija |
Ja tämä seuraavalta sivustolta.. http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php
6 kommenttia:
Moikka! Johan tuli päivitystä vihdoin ;) *avautuja*
Tähänpä ruodin, kun kerran kommentteja piti laittaa: :)
Kaavion hommat näyttävät pitävän paikkansa ainakin mun mielikuvan mukaan.
Sanallinen kuvaus lause kerrallaan:
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. KYLLÄ
Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. EI, EHKÄ IHAN AAVISTUKSEN UJOLTA MUTTA VAIN JOSKUS
Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. KYLLÄ
Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. KYLLÄ
Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. EHKÄ MUTTA MUN MIELESTÄ SUSTA ON MYÖS LOGIIKKAA EDELLYTTÄVIIN TEHTÄVIIN
Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. KYLLÄ
Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. NO EHKÄ
Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. EN SANOISI MUTTA PAHA SANOA KUN EN OO JÄRKEILYYN TAIPUVAINEN ITSEKÄÄN ;)
Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. ETSINTÄ ON LOPPUNUT SELLAISEN LÖYDYTTYÄ :)
Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. EN TIEDÄ, MUHUN PÄTIS KYLLÄ, LUULEN OIKEASTAAN ETTÄ OISIT ENEMMÄN SINUT HULINAN KANSSA KUIN MÄ
Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen. ALAKULOISUUS ON MIELESTÄNI VÄÄRÄ SANA
Selvennellään näitä sitten vaikka nokakkain, jos nuo lyhyet kommentit on epäselviä :D
T. S-S
Kommentoin kommentteihin mutten vielä josko joku muukin viittis eka kommentoida ;D Jos täällä vielä joku jaksaa käydä kurkkimassa kun oon niin saamaton ollu, snif.. Mut odotellaa hetki :)
Salla analysoi aika hyvin tuota! Yllättävän hyvin pitää tuo persoonallisuustesti paikkansa, tietty jotkut kohdat ei ihan sopineet. Tämä muuten pohjautuu yhteen ihan "oikeaan" psykologiseen testiin, ollaan tehty se yhdellä esimieskurssilla. En vaan enää muista mun silloista tulosta...
Pitää vielä laittaa, kun tein itse tämän testin:
Olin ekstrovertti, käytännöllinen, tuntija ja harkitsija
Tässä kuvaus:
Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.
Nooh, sen verran mitä sua tunnen... eli mutu-tuntumalta:
ujona en oo ikinä sua pitänyt, mut en ookaan nähnyt sua missään ei-tutussa tilanteessa. Asioihin taidat kyl omistautua ja luulen et pidät myös ihmisten kanssa keskustelemisesta. Ja ymmärtääkseni kaipaat myös yhtäaikaa omaa aikaa ja kontaktia muihin,mut en myöskään ymmärrä, miten tuo alakulo siihen liittyy. En oo koskaan nähny sua alakuloisena. Mut siis, vaikea mun sanoa, kun en sua niin tunne...
Helou!
Eka ihan tärkein, eli onnea mun kummitytölle!! :)
Ja sitten sekundääri-asioihin :-)
Toki mulla on hieman eri käsitys koska en ole päivittäin sun kanssa tekemisissä nykyään.
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö.
-Kyllä, toki mä en nää sua minään rauhallisena, enemmän kuitenkin toiminnan henkilönä ja häärääjänä.
Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä.
-Joskus toki varautunut ja tarkkaileva.
Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille.
-Tää pitää NIIN paikkaansa!
Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä.
-Jos pitäisi valita niin ensisijaisesti sulla tulis mun mielestä arvot, sitten logiikka ja lopuks järki :)
Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta.
-Hmm...???eli siis joka työpäivä sä olisit toisen planeetan olio?
Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua.
-Noh, ehkä sä sit oot väärällä alalla :D.
Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä.
-Kyllä.
Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana.
-Mun mielestä mä oon enemmän järki kun tunneihminen enkä silti pidä sua haihattelijana, joten..Mystikko tosin vois ollakin.
Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä.
-No ei leimaa.
Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin.
-Kyllä. Tai siis en tiedä etsitkö tasapainoa mutta tiedän että tarviit aina välillä yksityisyyttä ja ihmiskontakteja.
Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.
-Jos mietit liian syvällisesti asioita joihin et ite voi vaikuttaa, niin tää kohta on mahdollinen. Niinkun varmaan ko.tilanteessa meillä kaikilla.
Eli perussyy siihen että olisit alakuloinen ei tosiaankaan mun näkemyksen kautta oo se, että et oo saanu yhteyttä kavereihin! :D tai sitten mun takia olisit todella usein alakuloinen...
Lähetä kommentti