maanantai 24. marraskuuta 2008

Pallo toimii!!!

Synnytyspallo! Se toimii muillakin! Haa!!!
Siis mun synnytyspallo ;) Jolla aikaansain kaksi synnytystä alkamaan ;) Sattumaa tai ei.. eli ei :)

Nooaa kun odotin, niin pyysin Kekeä yksi ilta hieromaan.. Sanoi, että kohta. Menin jumppapallolle istumaan ja keikuttelin ja heiluin siinä ja unohduin telkkarin eteen. Kohta alkoi jomottamaan ja tajusin, että olin tuijottanut telkkaria yhden ohjelman verran, eikä miestä näkynyt missään, miesten (tai insinöörien) kohta ei ollutkaan niin kohta kuin kuvittelin. Otti päähän kun olin sillä pallolla sen jomotuksen saanut ihan turhan takia, kun hieroja ei ilmestynytkään.
Selkää sattui tosi pahasti n. 15 minuutin välein. Hetken mietin, että ei kai nää nyt supistuksia oo, ei saa alkaa tähän aikaan synnytys kun haluun nukkua.. Ja päätin ettei ole. Nukkumaan mentiin ja heräsinkin sitten kolmen aikaan kun jomotti tosi pahasti sinne selkään. Tunnin kellotin itse suppareita jotka tuli 5 min välein, kunnes herätin Keken. Oho, eipä tehdäkkään synnytyskertomusta, eli siis enivei, Nooa syntyi siinä ennen neljää iltapäivällä, alle vuorokausi palloilusta ;)

Miilaa kun odotin, niin päätin, että samaa täytyy kokeilla. Lykkäsin ajankohtaa monta kertaa eteenpäin kun aina oli vielä jotain tekemistä ennen lapsen syntymää, mutta eräs ilta sitten paloi pinna teräviin vauvan jalkoihin totaalisesti ja päätin, että perkules, nyt pistetään syntymään. Palloilin siis taas reilut puoli tuntia sinä iltana, varmistin synnytyksen käynnistyksen vielä paistamalla Keken evääksi ostetut croisantit ja syömällä ne ;) Ja niinhän se Miila herätti mut yöllä klo 4 ja syntyi klo 12.

Pakko oli jo alkaa uskomaan, että jotain muutakin tässä on taustalla kuin vain tuuri. Kyselin kätilöiltä ja monet uskoivat sen rentouttavan lihaksia ja auttavan vauvaa laskeutumaan ja jotenkin käynnistämään sen synnytyksen. Toki vaatii, että on valmis syntymään, mutta edesauttamaan tätä kuitenkin ;). No minähän tätä sitten oon markkinoinut puolittain huumorilla Nooan jälkeen, Miilan jälkeen vähän enemmän tosissanikin kaikille kuunteleville odottajille, tai tuskaisille sellaisille ;D Mutta eipä tuntunut kellään sitä synnytystä käynnistävän.. Yhdelle toi pahan olon, toinen meni pallon ostamaan ihan tota varten, pikkasen hävetti itteeni, että oisin saanut toisen rahansa tuhlaamaan ;) No, mitäs ei lainannu.. :D

Mutta nyt!! Siis oikeasti! Se tehos!! Eräs kaverini oli yliajalla ja oltiin aiheesta puhuttu aiemminkin, soiteltiin, että kun ei itsellään ole palloa, niin tulee lainaamaan ton mun pallon. Ysiltä illalla sen haki ja katsoi BBn sen iltaisen jakson pallon päällä. Seuraavana päivänä sain viestin; "Kiitos pallon lainasta, ollaan laitoksella!" ;) Tänään sain sitten lisätietoja ja todellakin, herätys myös samoin klo 4 tiheisiin suppareihin 6 tuntia palloilusta ;) Pieni tyttö sieltä lopulta syntyi :)

Markkinointi jatkukoon ;) Tai en tiiä onkohan se taika vaan tossa mun pallossa...

2 kommenttia:

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moikka!

Kiitoksia kumminkin, kyllä se antoi toivoa ennen laskettua aikaa (joka oli virallinen saa alkaa pallotella -päivä mulla), vaikka menikin sitten sen kymmenen päivää yli. :/ Ehkä vika oli siinä Nemoa etsimässä -pallossa, oikea jumppapallo olisi saattanut ajaa asian paremmin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy siinä tuontyyppisessä liikkumisessa kyl olla jotain, joka edesauttaa asiaa. Eihän sitä tiiä, jos Sallankii synnytys olis menny viel pitemmälle, ellei olis pallotellu :) Mut tosiaan ku itel oli kans se Lauri Tähkä-kokemus, eli kunnon joraaminen lantiota heilutellen joka sai sit supistaan. Ja myös lievään paniikkiin, ku ei saanu N viel sillon syntyä. Mut enpähän jorannu enää sen jälkeen. Paitsi taas ku syntyi jo :)

Mutta markkinointi jatkukoon, eihän se kokeilu ainakaan haittaa!