maanantai 26. toukokuuta 2008

väliraportointia... töistä...

eli taas on kesken jäänyt mun hieno kertomus ekasta viikosta ;) josko joskus ;)

mutta pääsyy miksi tätä ikuna aloitinkaan, joten.. miila kultaseni on oppinut sitten ensimmäisenä työviikkonani muutaman pienen asian.. nousemaan tukea vasten, kävelemään tukea vasten.. tai sivuttain hipsimään.. ja sanomaan äiti <3 oih ja voih ;) näitä sitten keke saa ihastella ekana, mutta saapa myös juosta perässä ja vahtia, ettei ihan kovin korkealta vielä muksahda :) toki huomaa jo, että eipäs se nooa näin nopeasti oppinut nätisti pyllylleen itseään tiputtamaan kun alas halus, mutta eiköhän se sitten johdu siitä, että silloin oli selän takana aina joku vahtimassa, nyt ei ;D

nooa rakkaani taas on tehnyt kakkauksen saralla uusia aluevaltauksia, kotilot kävi viime viikolla autokaupassa ja nooa oli siellä halunnut päästä vessaan kakalle ja sama kävi tänään kun varastin hetken normaaliarkea ja kävin lasten kanssa ituryhmässä, eli sielläkin siis nooa ilmoitti, että kakka tulee kohta ja mentiin sitten vessaan jossa pottaan väänsi ;) niin ylpeä <3 ja onnellinen vähentyneestä 16 kiloisen roikottamisesta lavuaarin päällä ;D

ensimmäiset tönäisytkin on nyt ilmestyneet meille, mutta niinhän sitä varoitettiinkin minua, eli odotas kun miila nousee ;D jep, auton kyytiin sitä ei selkeästi haluta :) tosin enemmän on itse itseään satuttanut nyt kun poskessa jo mustelma ja kynnessä kanssa kun yksin toheltaa..

8kuukautis neuvolassa painoa oli 9410, pituus 72,5 ja osaa liikaa asioita, muttei haittaa ;) kuulemma, en siis ollut mukana ;D

eli näin nyt pikana meillä!

Ei kommentteja: